tiistai 7. elokuuta 2018

vieraslistan ja istumajärjestyksen muovaantuminen

Puhuin meidän vieraslistan rakentumisesta helmikuussa. Nyt melkein puoli vuotta myöhemmin vieraslista on suunnilleen lukkoon lyöty. Lopullinen vierasmäärä kieppuu noin 130 hengen nurkilla kuvaajat mukaan lukien. Eli vierasmäärä kasvoi noin 10 hengellä, meidän alkuperäisestä maksimista. Päätimme sittenkin lisätä kutsuttuihin muun muassa lähimmät perhetuttumme. Parin vieraan vieressä on vielä kysymysmerkki, niiden kohtalosta päätämme lähempänä kutsujen lähetystä.

Kutsuvieraat pääosin koostuvat lähimmistä sukulaisista sekä ystävistä. Lapsia kertyy 9, joista kaikki ovat sukulaislapsia. Pariskunnat kutsutaan pareittain, mikäli olemme olleet kummankin kanssa tekemisissä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että emme lähetä mitään "+ avec" kutsuja. Vaan kaikki kutsutut mainitaan kutsussa nimeltä. Jos kutsujen lähetyksen jälkeen joku sattuu löytämään partnerin, niin se on voi voi. Välttämättä raja on johonkin vedettävä.

Kun vieraslista oli päätetty, päätin vähän hahmotella istumajärjestystä.
Lähtökohtana halutaan sekoitella sekä mun ja Maurin kavereita/sukulaisia keskenään.
Etiketin mukaan pariskunnat tulisi sijoittaa istumaan vastakkain. Päätin kuitenkin, osittain käytännöllisyyden vuoksi, asettaa pariskunnat vierekkäin. Kuitenkin niin, että suunnilleen jokaisen naisen vieressa ja vastapäätä istuu mies ja toisinpäin.

Kaverit sain sujautettua suhteellisen kivuttomasti kahteen 26 hengen pöytään. Juhlapaikalta löytyy neljän ja kuuden hengen pöytiä. Sukulaisten istumista täytyy vielä jumpata, mutta ainakin olen jo ajatellut, ketkä meidän sukulaisista sopii henkilökemiallisesti lähekkäin.

Itseasiassa olen vähän yllättynyt, kuinka helposti alustava istumajärjestys lopulta muovautui. Toki asiaa helpottaa se, että haluamme pitkiä pöytiä. Haluamme, että häävieraat tutustuvat toisiinsa, eivätkä istu vain perhekunnittain omissa pöydissään.

-Elina

2 kommenttia:

  1. Teillä on mennyt ihanan helposti tuo alustavan istumajärjestyksen tekeminen, itse en ole saanut vielä edes päätettyä minkälaisia, tai miten monta pöytää haluan. :D Mekin taidamme kyllä päätyä tuohon että pariskunnat vierekkäin, mutta mies ja nainen aina vastakkain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katotaan vaan, että nämä munkin suunnitelmat tulee vielä elämään muutamaan otteeseen 😁 siksi halusinkin toisaalta jo hahmotella alustavaa istumajärjestystä, että tietää paljonko sen tekoa pitää stressata sitten aikanaan.. Onneksi se sujui aika kivasti :)

      Poista