Näytetään tekstit, joissa on tunniste häämatkakohde. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste häämatkakohde. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

minne ja milloin häämatkalle?

Aikomuksenamme oli lähteä häämatkalle vasta syksyllä, mutta taloprojektin vuoksi siirrämme sitä suosiolla. Ei kuitenkaan hätää, sillä on meillä pieni "prehäämatka" Juhannusfestareille Himokselle hyvällä porukalla.

Neljä vahvaa vaihtoehtoa meidän häämatkakohteeksi on valikoitunut seuraavanlaisiksi.

Kroatia - Makarska

Viime keväänä vietetyt pari päivää Kroatian Sibenikissä saivat aikaan pienen haaveen uudesta matkasta Kroatiaan. Makarska tuntuisi itselle ainakin sopivalta häämatkakohteelta siinä mielessä, että se sopii parhaiten pelkästään rannalla loikoilulle ja toistemme seurasta nauttimiseen. Samalla samoja aktiviteettejä siellä pääsee harrastamaan, kun muuallakin Kroatiassa.
kuva: Pixabay

 Ranska - Pariisi ja Nizza

Kukapa ei haluaisi rakkauden pääkaupunkiin Pariisiin häämatkalle? Meidän tapauksessa Ranskan matkalla saataisiin alkuviikko nauttia mun halajamasta kaupunkilomasta, sekä loppuviikko loikoiltaisiin Maurin toiveesta Nizzan auringon alla. Meillähän on melkein matkapaketti valmiina?
kuva: Pixabay

Alpit

Olis tosi siistiä päästä joko vaeltelemaan tai laskettelemaan näille. Myös ehdoton kiinnostusta lisäävä elementti on, että Keski-Euroopassa olisi helppo lähteä käväisemään monessakin eri maassa. Toki se matka vaatisi enemmän suunnittelua ja asioiden selvittelyä, kuin esimerkiksi perinteisempi rantaloma. Mutta ideana olis ihana kokea täysin erilaiset maisemat, mihin täällä aakeella laakeella Etelä-Pohjanmaalla on tottunut.
kuva: Pixabay


Suomi - Lappi

Loppujen lopuksi rentoutumiseen ei aina tarvita matkustamista kotimaan ulkopuolelle. Mä olen elämäni aikana viettänyt vaan pari lomaa Lapissa, vaikka mun vanhemmilla on tapana olla joka vuosi viikon verran lomalla esim. Levillä. Myös Mauri on viimeiset pari vuotta suunnannut viikoksi moottorikelkkailemaan kavereittensa kanssa lumisempiin maisemiin. Näin ollen meillä onkin suunnitelmana lähteä ensi vuonna ainakin Lappiin. 
kuva: Pixabay
Millaisilta muiden häämatkasuunnitelmat kuulostavat?

-Elina
TJ96

tiistai 8. toukokuuta 2018

Kroatia häämatkakohteeksi ja hankinta hääkokonaisuuteen

Me siis päästiin pienelle lomalle viimekuun lopussa Kroatiaan. Toisessa blogissa tarkempaa tietoa meidän matkasta. Me kummatkin ehdottomasti tykästyttiin Kroatiaan lomakohteena.
Eniten itseä kiinnostaa nimenomaan aktiiviloman ja rantaloman yhdistelmä. Meidän nejän päivän lomalla ei kauheita kerinny harrastaa ja haluttiinkin ottaa se enemmän irtioton kannalta.


Pikkutärpit siis Kroatiaan matkaavalle:
- Vuokraa auto, ei ole iso investointi ja pääset käymään helposti esimerkiksi uskomattoman kauniissa kansallispuistoissa.
- Käy pyöräilemässä. Jos siis aktiiviloma kiinnostaa, niin ehdottomasti!
- Tutustu Splitin vanhaan kaupunkiin. Aivan uskomattoman kaunis vanha miljöö, vaikkakin turistirysä odotettavissa.
- Muista myös loikoilla auringossa, siitä saa parhaat lomavibat.
- Yhtenä hyvänä vaihtoehtona pidän myös, että puolet lomasta vietetään jossain rantaresortissa ja puolet kaupungissa.
- Kannattaa myös vaihtaa käteistä. Me vaihdettiin lentokentällä, mutta myös Kroatiassa se oli vaivatonta. 1 euro vastaa noin 7,5 kunaa.


Ajattelin jo reissuun lähtiessä, että voisi ostaa jotai häihin liittyvää ikään kuin matkamuistoksi. Viimeisenä päivänä kiertelinkin koruliikkeissä etsien sillä silmällä korviksia, mutta mikään ei sytyttänyt. Kroatian lentokentällä oli hajuvesiputiikki, josta työkaverin vaimo oli käynyt ostamassa alennuksesta hajuveden. Meki siis suunnattiin sinne.

Pinkillä ihanuudella oli hintaa vaan 20€. Itsellä ei ollut ajatuksena hommata mitään erillistä häätuoksua, mutta näin se vaan ikään kuin matkamuistona ilmestyi mun hääkokonaisuuteen. Tarkoituksena on siis korkata tuoksu ensimmaisen kerran hääaamuna.


Miltä tämä sitten tuoksuu? Sokoksen verkkosivuja lainatakseni:

"Kirkas ja intensiivinen, eloisa kokonaisuus täynnä säkenöivää elämäniloa. Se on makea ja spontaani, nuori ja romanttinen. Kukkaishedelmäinen tuoksu todellisille naisille, jotka haluavat ennen kaikkea pitää hauskaa. Tuoksussa yhdistyvät italialainen bergamotti, vadelma,vaaleanpunainen kielo, pionin terälehdet, persikka ja piparkakku."

Sanoisin ettei parempaa tuoksua olisi voinut löytyä.


-Elina