tiistai 22. toukokuuta 2018

uutta intoa dieettiin

Pahoittelut tästä blogihiljaisuudesta. Ihanat ilmat vaan ovat saaneet pitäytymään pois koneen äärestä töistä päästyä.

Häät pyörivät päivittäin mielessä ja ompa tässä pari ihan konkreettista asiaakin tapahtunut, mutta niistä tarkempaa juttua myöhemmin.

Tammikuun alussa kirjoitin häädieettipäivityksen. Aikaa tuosta on nyt kulunut suunnilleen puoli vuotta. Monivaiheisen kevättalven/kevään aikana on ollut hyviä ja huonoja viikkoja. Aluksi jäin koukkuun liikunnan tuomaan hyvään oloon, joka on edelleen paras tietämäni fiilis. Viime viikot oon ollu kuitenkin jotenkin väsynyt. Samalla valoisat illat on saanut mut valvomaan pidempään eikä 8 tunnin unet oo täyttyny kuin viikonloppuisin. Herkkujenkin suhteen on tullut lipsumisia lämpimien kesäpäivien myötä.

Nyt kuitenkin, näi kesän kynnyksellä, on aika taas ottaa itteään niskasta kiinni ja lähteä kohentamaan omaa fiilistään. 

tiistai 8. toukokuuta 2018

Kroatia häämatkakohteeksi ja hankinta hääkokonaisuuteen

Me siis päästiin pienelle lomalle viimekuun lopussa Kroatiaan. Toisessa blogissa tarkempaa tietoa meidän matkasta. Me kummatkin ehdottomasti tykästyttiin Kroatiaan lomakohteena.
Eniten itseä kiinnostaa nimenomaan aktiiviloman ja rantaloman yhdistelmä. Meidän nejän päivän lomalla ei kauheita kerinny harrastaa ja haluttiinkin ottaa se enemmän irtioton kannalta.


Pikkutärpit siis Kroatiaan matkaavalle:
- Vuokraa auto, ei ole iso investointi ja pääset käymään helposti esimerkiksi uskomattoman kauniissa kansallispuistoissa.
- Käy pyöräilemässä. Jos siis aktiiviloma kiinnostaa, niin ehdottomasti!
- Tutustu Splitin vanhaan kaupunkiin. Aivan uskomattoman kaunis vanha miljöö, vaikkakin turistirysä odotettavissa.
- Muista myös loikoilla auringossa, siitä saa parhaat lomavibat.
- Yhtenä hyvänä vaihtoehtona pidän myös, että puolet lomasta vietetään jossain rantaresortissa ja puolet kaupungissa.
- Kannattaa myös vaihtaa käteistä. Me vaihdettiin lentokentällä, mutta myös Kroatiassa se oli vaivatonta. 1 euro vastaa noin 7,5 kunaa.


Ajattelin jo reissuun lähtiessä, että voisi ostaa jotai häihin liittyvää ikään kuin matkamuistoksi. Viimeisenä päivänä kiertelinkin koruliikkeissä etsien sillä silmällä korviksia, mutta mikään ei sytyttänyt. Kroatian lentokentällä oli hajuvesiputiikki, josta työkaverin vaimo oli käynyt ostamassa alennuksesta hajuveden. Meki siis suunnattiin sinne.

Pinkillä ihanuudella oli hintaa vaan 20€. Itsellä ei ollut ajatuksena hommata mitään erillistä häätuoksua, mutta näin se vaan ikään kuin matkamuistona ilmestyi mun hääkokonaisuuteen. Tarkoituksena on siis korkata tuoksu ensimmaisen kerran hääaamuna.


Miltä tämä sitten tuoksuu? Sokoksen verkkosivuja lainatakseni:

"Kirkas ja intensiivinen, eloisa kokonaisuus täynnä säkenöivää elämäniloa. Se on makea ja spontaani, nuori ja romanttinen. Kukkaishedelmäinen tuoksu todellisille naisille, jotka haluavat ennen kaikkea pitää hauskaa. Tuoksussa yhdistyvät italialainen bergamotti, vadelma,vaaleanpunainen kielo, pionin terälehdet, persikka ja piparkakku."

Sanoisin ettei parempaa tuoksua olisi voinut löytyä.


-Elina

tiistai 1. toukokuuta 2018

Radisson Blu Plaza Helsinki

Hääblogipäivästä viimeisenä postauksena pienenä katsauksena valloittava hotelli Radisson Blu Plaza. Ihanteellisella paikalla oleva hotelli sijaitsee näin maallisesti sanottuna Rautatieaseman naapurissa. 100-vuotias rakennus on remontoitu vanhaa kunnioittaen ja samalla modernia skandinaavista tyyliä tuoden. Omaa silmää ainakin tilat miellyttivät.

kuva: Valoisia kuvia
kuva: Valoisia kuvia
kuva: Valoisia kuvia, Kirjastobaari
Hotellilta meidän päivälle oli varattu tilaksi Juhon Sali sekä Kirjastobaari. Juhon Sali on nimetty taiteilija Juho Rissasen mukaan, joka on piirtänyt valtavat lasimaalaukset tilassa.
Näissä tiloissa juhlimaan mahtuu noin 40 henkilöä, jos ruokailu, mutta kevyempään cocktailtilaisuuteen 60-70 henkilöä. Tilojen myyntitakuu on vain 500€, joka tuntuu pääkaupunkiseudun hintatason tietäen suhteellisen edulliselta.

kuva: Valoisia kuvia, Juhon Sali
kuva: Valoisia kuvia
Oma vierailuni ei päättynyt virallisen ohjelaman päätyttyä, vaan olin varannut itselleni huoneen. Huonetyyleissä sain valita kahdesta vahtoehdosta moderni tai perinteinen. Itse päädyin moderniin ja tykkäsin huoneen väriyhdistelmästä.


Jo Bloggaripäivänä pääsimme nauttimaan hotellin ammattitaitoisesta ja ystävällisestä henkilökunnasta, ja aamupalalla sama moitteeton palvelu jatkui. Aamupala oli ehdottomasti yksi monipuolisimmista hotelliaamiaisista, mitä olen kokenut. Suuren vaikutuksen teki laaja valikoima myslejä, pähkinöitä ja siemeniä. Myös makuvedet ja tomaattimehu oli positiivinen plussa. 





Omalta osaltani suosittelen Radisson Blu Plazaa kaikille Helsingin matkaajille sekä myös hääyön viettäjille! 

-Elina