sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

istumajärjestys arpomalla

Haluttiin, että meidän häissä suvut ja ystävät tutustuis uusiin tyyppeihin, joten arvoin meidän vieraille istumajärjestyksen.

Aloitin sillä, että kirjoitin kaikki pariskunnat paperille ja kiposta nostamalla arvoin pöytäkunnat. Kun arvonta oli tehty, niin pohdittiin Maurin kans mahdollisia muutoksia, että sopisko jotku tietyt henkilöt paremmin vierekkäin jne. Tämän myötä päätettiin vaihtaa aivan muutaman pariskunnan paikkaa. Muutama paikan vaihto tehtiin vielä kaasojen kanssa juhlapaikalla. 
Meillä oli tavoitteena kuitenkin se, että jokainen istuis semmosen tyypin vieressä, että olisi jotain puheenaihetta. 


Miten tämä "uusien tyyppien tutustuttaminen" sitten meni? Noh hyvin ja ei niin hyvin. Olin vähän yllättynyt miten suomalaisia meidät vieraat olikaan. Se oli myös ihan oletettavaa. Toisaalta meillä sattui istumaan vierekkäin ihmisiä, jotka olivat tuttuja jostain koulutuksista ja nämä olivat aivan sattumaa. Myös osa pääsi hyville keskusteluille ja  ymmärsivät, että mikä oli syy, että heidät oli vierekkäin istutettu.

Lopputulema on siis, että me olisimme tarvinneet jonkun pienimuotoisen vieraiden esittelyn toisilleen. Tai esimerkiksi pieni kisa tyylillä "etsi pöydästäsi henkilö, jolla on samanikäinen lapsi kuin sinulla" tai "löytyykö läheltäsi ihmistä, jolla on samanmerkkinen auto, kuin itselläsi" tmv...

Kaiken kaikkiaan, olin ihan tyytyväinen, että arvoimme istumajärjestyksen. Ihan tarpeeksi tyypit pääsi juttelemaan omien tuttujensa kanssa väliajoilla. 

-Elina