maanantai 25. kesäkuuta 2018

morsiamen ryöstö - uhka vai mahdollisuus?

Pahoittelut pienestä hiljaisuudesta, tällä hetkellä vietän kesälomaa, joten palailen bloggaamaan säännöllisemmin ensiviikon jälkeen aimoannoksella hääjuttuja ;)

Mutta palataanpa otsikon aiheeseen.


Mosiamen ryöstö saa hääkeskusteluissa paljon kakkaa niskaan. Osaltaan ymmärrän sen kritiikin määrän, sillä vähäkin esimerkiksi viime vuosien Satuhäitä (nyk. Unelmahäitä) seuranneena, on morsiamen ryöstö ohjelmanumerona aika floppi. Sulhasen nolaaminen epäedukkaalla lauluesityksellä tai kiusallisella runonlausunnalla on myötähäpeällistä katseltavaa.

Omat kokemukseni morsiamen ryöstöistä on ollut kuitenkin enemmän positiivisia.
Eräissä häissä sulhasen tuli pelastaa hevosia harrastava morsian valjastamalla puuhevonen kärryajelua varten. Kun tehtävä ei ottanut onnistuakseen, pääsi sulhanen laulupuuhiin ja yllätti koko yleisön omaavalla hyvän laulutaidon. Ei siis tarvinnut nolata ketään ja ällistynyt yleisö sai yllätystä kerrakseen.

Toisissa häissä morsiamen sai takaisin, jos sulhanen oli kahta muuta häävierasta nopeampi esteradalla. Esterata taas juosi juurensa lapsuudesta, kun sulho oli aina pakottanut kaasona toimineen pikkusiskonsa esteradalle. Jälleen siis hyvin keksitty ja perusteltu ohjelmanumero.

Ryöstö on ohjelmanumerona ehkä liikaa jäänyt junnaamaan paikalleen. Vai onko nykypäivänä vaan liian mielikuvituksettomia ihmisia? Tokikaan kaikkien häihin se ei sovi ohjelmanumeroksi ollenkaan.

Itse olen kaavaillut meille morsiusparin ryöstöä, jossa meidän isät laitettaisiin suorittamaan esimerkiksi joku nikkarointitehtävä aikarajalla. Tai jos ihan perinteiseen morsiamen ryöstöön lähdetään, niin Mauri voisi hoitaa vaikka pyykkäysvuoron, sillä sitä hän ei ikinä kotioloissa tee. :D

Teatraaliselle pariskunnalle sopisi, jos ryöstö toteutettaisiin aivan täysin näytellyllä kohtauksella, jossa olisi vanhan lännentyylinen kaksintaistelu pääryöstäjän ja sulhasen välillä.

Myös itse ryöstö saisi olla näyttävämpi. Ei vaan mitään morsiamen talustusta, vaan vauhdikas morsiamen kaappaus vaikka kottikärryillä.

-Elina

perjantai 8. kesäkuuta 2018

hääostos: hiuspanta

Instagramissa olenkin vähä vinkkaillut, että tilasin jotain hääjuttua, joka saapuikin paketissa pari päivää sitten.

Saimme hääblogipäivästä alekoodin Tuhkimotarina shopiin. Päätinkin viikonloppuna käydä tutustumassa shopin tarjontaan. Ale osastolta iskin silmäni hiuspantaan, joka oli juuri sitä, mitä olin hakenutkin. Siispä panta meni heti tilaukseen.
Oon "sitä oikeaa" hiuskoristetta etsinyt facekirppareilta ja Etsystä. Etsystä ne, jotka mua on säväyttäny, on maksanu lähes satasia. Facessa taas oon törmänny vaan suhteellisen pliisuihin hiuskoruihin, sillä haluan, että koru sais selkeästi aikaan wow-reaktion.

Paketti pantoineen saapui kolmessa arkipäivässä lähimmälle Ärrälle. Oikeasti ajattelin, että panta olisi ollut paketissa käärittynä pehmustettuun kirjekuoreeen, joten yllätyin kun postipaketista paljastui silkkipaperiin vuorattu isohko rasia.


Rasiassa oli lisää silkkipaperia ja sen alta löytyi the panta. Täytyy siis sanoa, että panta oli pakattu just niin arvokkaalla tavalla, kuin pitääkin.


ja tältä se näyttää käytössä, kimalluksen määrä on taattu ♥
 Tärkeää mulle pannassa oli myös, että se on perinteinen panta. Esimerkiksi solmittaviin pantoihin en luotais, koska mulla on niin liukkaat hiukset.
Tästä kai se häähömpötys alkaa, sillä tänään häihin on tasan vuosi aikaa!

-Elina

TJ 365

tiistai 5. kesäkuuta 2018

katsaus Kauhajokeen

Halusin kertoa teille pari juttua tulevasta hääpaikkakunnasta, joka siis on mun kotipitäjä. Kohta viisi vuotta Seinäjoella asuneena, en siltikään osaa täysin mieltää itseäni Seinäjokiseksi.

Kauhajoki on siis 13 ja puolen tuhannen ihmisen maalaiskaupunki Etelä-Pohjanmaan etelärajalla. Maurihan on aivan ihastunut Kauhajokeen paikkakuntana, sillä Suupohjan talousalueen keskuksena sieltä löytyy kaikki tarpeelliset palvelut poliisista citymarkettiin. Toisaalta pois kotoa muuttaneena täytyy myöntää, että kyllähän se tietty kaipuu omalle kotipitäjälle aina on syömmessä.

Pari faktaa:

Etäisyyksiä
Seinäjoki: 54 km
Tampere: 175 km
Oulu: 400 km
Pori: 157 km
Vaasa: 101 km
Turku: 295 km
Helsinki: 355 km

Kauhajoen Karhu voitti Suomen mestaruuden kauden 2017-2018 miesten koripallossa.

Toisen maailmansodan aikana eduskunta evakuoitiin Kauhajoelle, Helsingin ollessa sotatilassa.

Käymisen arvoiset tapahtumat:
Nummirock juhannuksena järjestettävä rockfestivaali etenkin raskaan musiikin ystäville.
Ruokamessut; ruokaintoilijoille sopiva paikka ostaa satokauden tuotteita sekä maistella uusia makumieltymyksiä Suomesta.

mun talvisia kotimaisemia 
Yhtenä tärkeimmistä seikoista, miksi häät Kauhajoella vietetään, on nimenomaan maalaisuus. Ollaan kummatkin Maurin kanssa vartuttu maaseudulla. Seinäjoen kaupunkimiljöön sijaan on meille sopivampaa tuoda maaseutu julki tällä tavalla, vaikka juuttinarua ei meidän häissä nähdäkään.

-Elina

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

vihkiajan valinta

Kuten monet instagramseuraajat tietävät, että varasin meille kirkon tuossa pari viikkoa takaperin.
Kirkosta erillistä "esittelyä" tulossa myöhemmin, mutta nyt ajattelin vähän pohtia, kuinka päädyimme vihkiaikaamme.

Vihkimisen ajaksi valikoimme klo 15. Omalla kokemuksellamme se tutui sopivan myöhäiseltä ajankohdalta. Jossain vaiheessa pohdimme myös 15:30 aikaa, mutta loppujen lopuksi se tuntui vähän jo liian myöhältä, koska juhlapaikalle päästäisiin vasta puoli viiden aikaan.


Suunnilleen puolet vieraista tulevat kuitenkin kolmensadan kilometrin päästä, joten on kiva, että heilläkin on aikaa valmistautua päivään. Myös hotellissa/mökeillä yöpyvät ehtivät käydä ottamassa huoneensa vastaan ennen juhlallisuuksien alkua.

Oleellisesti meidän potretit otetaan myös ennen vihkimistä. Koska ensikohtaaminen ei tapahdu alttarilla, otetaan meistä ihan aluksi firstlook kuvat. Haluaisin myös, että joitain ryhmäkuvia bestmanien ja kaasojen kanssa ehdittäisiin ottamaan.


Tarkempaa aikataulua en vielä aamulle ole suunnitellut. Sitäkin pitäis pikkuhiljaa miettiä, kun ruvetaan kampaajaa ja meikkaajaa varaamaan.

-Elina