tiistai 27. maaliskuuta 2018

kevättä kohti

Tällä hetkellä häät ovat ajatuksissa jäänyt vähän taka-alalle. Suru-uutisen myötä hautajaiset on nyt prioriteetti nro.1. Huono tuuri ei kuitenkaan päättynyt siihen, itse istun sairaslomalaisena kotona. Multa leikattiin perjantaina yllättäen ilmenny umpilisäkkeen tulehdus. Onneksi ei sen vakavammasta asiasta oo kyse, mutta vähän mietityttää, että pitikö kaiken nyt sattua samaan aikaan.

Huhtikuu vaikuttaa vielä kiireiseltä kuukaudelta muiden menojen suhteen, mutta viimeistään toukokuussa on päästävä konkreettisesti hoitamaan asioita. Tässä listattuna pari juttua, mitä jatkossa.

Kirkon varaaminen

Aikataulusta täytyy vielä Maurin kanssa keskustella.

Häämekon metsästys

Täytyykin jo varmaan aktivoida kaasoryhmä ja pyytää ehdotuksia sopivasta päivästä.

Kuvaajan valinta

Meinattiin tehdä jo kuukausi sitten, mutta tulikin elämän mullistuksia, niin jäi vähän niiden jalkoihin.

Kokki juhlapaikalle

Äiti jo kysynyt vanhaa työkaveriaan, jota kaavailtiin keittiövastaavaksi, mutta varmaa vastausta ei olla saatu.

Juhlapaikalla käynti

Oon suosiolla siirtänyt suunnilleen vuoden päähän, että nähdään millainen paikka mahdollisesti meidän hääpäivänä olisi.

hääporukan tutustumisillan järjestäminen

Tätä odotan innolla ja jännityksellä.

-Elina

maanantai 19. maaliskuuta 2018

kaipaus kunniavieraaksi

Saimme viikonloppuna uuden häävieraan, kutsun sitä kaipaukseksi. Maurin äiti vaipui ikiuneen sairauden uuvuttamana.

Tiesimme, että sairaus tulee viemään hänet ennen häitä. Sisimmässä tottakai toivoimme, että hän näkisi vielä juhlapäivämme.

Elämä jatkuu omalla painolla. Itse pyrin pääsemään omiin rutiineihini, että pystyn olemaan omana itsenäni Maurin tukena.

 Hetkenä aamun hiljaisen
Tuli luoksesi rauha ikuinen
Ei täältä kauniimmin lähteä vois
Kuin hiljaa unessa nukkua pois.

-Elina

maanantai 12. maaliskuuta 2018

kolme askelta hääsäästöihin

Olen ehkä vähän yllättynyt, kuinka monelle ihmiselle hääsäästäminen tuntuu haasteelliselta. Mulle on oikeastaan pienestä pitäen opetettu, että pahan päivän varalle on hyvä jemmata sukan varteen.

Kahden työssäkäyvän taloudessa, on mielestäni todella helppo säästää rahaa. Etenkin kun mun opiskeluaikoinakin pärjättiin pitkälti vain Maurin palkalla.


Mitkä on sitten meidän metodit säästämiseen?

1. luovu turhasta ostelusta

Onko niitä irtokarkkeja pakko ostaa joka kerta, kun ne ovat tarjouksessa? Tai voisiko joka viinkonloppuisesta viinipullosta luopua? Olivat turhuudet sitten isoja tai pieniä mielihaluja, niin joka tapauksessa "pienistä puroista syntyy suuri joki".

2. vertaile hintoja

Aivan kuten hääjärjestelyissä kilpailutetaan palveluita, niin normielämässä voi vertailla hintoja. Useimmin isoissa marketeissa hinnat ovat alhaisemmat pikku kauppoihin verattuna. Esimerkiksi mulla on tapana tehdä viikon isoimmat ruokaostokset esim. Prismasta. Viikon varrella maitopurkkeja ja rahkoja haetaan tarpeen tullen lähikaupasta. Oon myös aika tarjoushaukka ja monesti valitsen viikon ruokatarpeet tarjousten perusteella. Myös pakastin on säästäjän kaveri, sillä sinne saa säilöttyä hyvin -30% tarralla olevia kanapaketteja. ;)

3. suunnittele ja sinnittele

Itse pidän kirjaa kuukauden tuloista ja menoista. Näin pystyn vähän vertailla, millä osaalueella olis petrattavaa. Ollaan myös viisi- ja kymmensenttisten hullu säästäjäpariskunta ja niitä löytyykin lähes kolmenkymmenen euron edestä. Harvalle yksittäinen viisisenttinen merkkaa mitään, mutta kun vaan jaksaa säästää, niin kyllä niistäkin summa syntyy. Joskus tulee vaikeita kuukausia, kun puolet kodinkoneista päättää lakata toimimasta yhtä aikaa. Silloin niistä viisisenttisistäkin saattaa olla hyötyä.


 Loppujen lopuksi säästäminen ei ole mitään rakettitiedettä. Enemmän se on laihdutuksen tapainen päämäärä, johon tarvitaan vaan omaa päättäväisyyttä.
Täytyy sanoa, että hääsäästöjen kanssa me ollaan jo voiton puolella. En olisi uskonut vuosi sitten, että ollaan näin hyviä säästämään.

-Elina

torstai 8. maaliskuuta 2018

vieraslahjat

Kun tässä vieraiden makuun ollaan päästy, niin miksei mentäis vielä yksi teksti aiheeseen liittyen.


Tuntuu, että osittain vieraslahjan merkitys on nykyhäissä pienentynyt. Itsekin en niin vieraiden lahjomiselle lämpene, vaikka pienet saippuat söpöjä onkin. Toisaalta haluaisin, että vieraille jäis meidän häistä joku konkreettinen muisto valokuvien lisäksi. En kuitenkaa oo minkään turhan krääsän ystävä.

Olen jo jonkun aikaa pyöritellyt mielessä ajatusta hääohjelmalehtisestä. Sinne siis koottaisiin mm. tärkeät ihmiset, päivän ohjelma ja istumajärjestys. Näin säästettäis kaikes pienes näpräämises, mutta kuinka moni vieras sen veisi kotiin ja säilöisi muistojen arkkuun?

Toinen mahdollinen tapa meillä olis söpösti pakattujen keksien antaminen. Mun äiti on aika haukka keksien leipomises ja sen mielestä jokaases juhlapöydäs tulis olla vähintään lusikkaleipiä. Noh, itsehän oon kyllästyny lusikkaleipiin, eikä meidän kakkubuffettiin mun mielestä sovi minkään maailman keksit. Äiti ei itseasias oikeen tykänny, kun ilmoitin sille, ettei se saa leipoa keksejä meidän häihin. Keksit söpösti pakattuna olis kuitenki aika söpö vieraslahja idea. Varsinki, kun äiti on heti valmis niitä tekemään.

Muut vieraslahjaideat ei oikein saakkaan meitä syttymään. Toki esim. syyshäihin olis super ihanat jotkut itse tuunatut kynttilät.

Muilla ajatuksia vieraslajoihin?

-Elina

lauantai 3. maaliskuuta 2018

tekemistä vieraille

Mulle on tärkeää, että vierailla tulee olemaan tekemistä ohjelman ja ruokailujen välisenä aikana. Useasti oon todennu häissä, että pöytäkuntien keskustelunaiheet ei riitä täyttämään niitä väliaikoja. Tässä siis muutama asia, joita vieraat voivat väliajoilla tehdä. Sekä mun ajatuksia niistä.

vieraskirjan puuhastelu

Tapoja vieraskirjaan on useita ja uusia inspiraatioita voi selailla Pinterestista. Taulumaiset vieraskirjat ovat selkeästi nyt nosteessa, kuten pieniin puusydämiin kirjoittaminen ja niistä taulun tekeminen. Toinen varsin suosittu on vieraskirjalappuset. Oli kyseessä sitten ihan pukkuiset lappuset, joihin vieraat taiteilevat onnittelunsa tai vähän suuremmat, joihin luovat ihmiset vastaavat kieli poskella. Kolmantena suosikkina vieraskirjoista on kuvavieraskirja. Ei kuitenkaan saa unohtaa ihan tavallista vieraskirjaa, jonne vieraat voivat yhtä hyvin jättää tervehdyksensä.
Itse oon innostunut vieraskirjalappusista, sillä meidän kavereilla on kyllä sana hallussa ja uskon, että vastauksissa riittäis naurunaihetta pitkälle. Vieraskirjatauluista en oo vielä ihan innostunut, olen vähä hitaasti lämpeävä uusille innostuksille.

hääbingo

Jossain vaiheessa jo povattiin hääbingoinnostuksen laskemista, mutta hyvin se tuntuu pitävän paikkansa häiden ohjelmassa. Eräissä häissä kuitenkin totesin ettei meille bingo sovi. Miksi meidän häihin tulisi aktiviteetti, joihin me kummatkaan ei itse osallistuttu?

hääristikko

Tämän aktviteetin löysin niin ikään Pinterestistä ja olin heti myyty. Ensinnäkin oon aika ristisanahaukka. Toisekseen tällä ristisanatehtävällä voidaan leikkimielisesti testata kuka tietää meistä eniten ja tottakai voittaja palkitaan. Kolmanneksi tämä on aktivitettiina sellainen, kuin hääbingokin, johon tarvitsee vaan halukkaiden osallistua.

kuvakollaasi

Valokuvat kertoo konkreettisimmillaan meidän elämästä ja se vuoksi meidän häissä tulee olla kuvakollaasi. Vieraatkin pääsee seuraamaan meidän elämää valokuvien kautta. Vaikka valokuvien katselu sinällään mitään fyysistä tekemistä ole, mutta aikahan siinäkin kuluu. Hauskan ohjelmanumeron tästä tekisi se, jos rääväsuu kaasot ja bestmanit kehitteisivät PowerPointin hauskalla taustatarinalla kuvista.

Photobooth

Varmasti suosituin hääaktiviteetti. Sekä siinä mielessä helppo, että jokainen hääpari voi muokata sitä omanlaisekseen. Itse olin aluksi luopumassa photoboothista kaikkine rekvisiittoineen, mutta onneksi mieleni muuttui.

Kaikista tärkeintä on pitää myös huoli siitä, ettei ohjelaa ja muuta oheistoimintaa synny liikaa. Aikaa on jäätävä myös yleiselle kuulumisten vaihdolle.
Millaisia aktiviteetteja teidän häihin on tulossa?

-Elina