keskiviikko 19. joulukuuta 2018

SE sormus

Aiemmin sormuksen etsiskelystä kirjoitinkin täällä. Silloin päädyimme siihen lopputulokseen, että haluaisin teetetyn sormuksen. Sormuksen teettäminen ei kuitenkaan lähtenyt kovin lennokkaasti projektina liikkeelle. Kypsyin siihen, kun Maurin isä ei saanut aikaiseksi olla kontaktissa omaan kultaseppäkaveriinsa, vaikka niin oli sovittu.


Mulla oli pieni kaiherrus jäänyt, kun en ollut käynyt tutkimassa muiden sormustarjoajien mallistoja ja eräänä päivänä töiden jälkeen käväisinkin Seinäjoen Uimolassa. Uimola on Seinäjoen torikeskuksessa sijaitseva koruliike, joka kuuluu kivijalkakauppansa Etelä-Pohjammaalle perustaneeseen Kultatähti ketjuun. Pääasiassa Kultatähden sormusmallistossa on Sandbergin ja Kohinoorin sormuksia. Itseä etenkin kiinnosti Kohinoor, koska kihla kuuluu myös Kohinoorin mallistoon.

Sattuipa siinä niin sopivasti, että 10. marraskuuta oli Kohinoorin esittelijä liikkeessä ja sormukset olivat tarjouksessa. Ja sattuipa niin sopivasti, että menetin sydämeni eräälle sirolle ihanuudelle. Joten ei kai siinä muuta voinut, kuin laittaa sormus tilaukseen. Vähäsen budjetti paukkui tässä tapauksessa, mutta ompa loppuelämäksi ihailtavaa. 



Hän on Rosa Kohinoorin uusimpia tuttavuuksia. Rungoltaan ihanan siro ja täydellinen pari mun kihlalle. Rungosta ulkonevat timantit aluksi hieman mietityttivät, mutta hyvin pian totesin, että eiväthän ne häiritse yhtään.

Kokoa oli vaikea arvioida, sillä talven tultua mun iho on ollut niin kuiva ja halkeileva, että kihlakaan ei ole meinannut mennä sormeen. Tulimmekin siihen tulokseen, että otamme puoli milliä isomman koon kuin kihlani, luultavasti kihlakin tullaan suurentamaan lähiaikoina samaan kokoon. Kihla on ollut oikeastaan alusta asti vähän siinä rajoilla, että pitäisikö mieluumin olla puolta milliä isompi koko.


Sormuksen oston myötä saamme Kihloihimme huollon kaupan päälle, joka tehdään keväämmällä. Sen lisäksi saimme myös alekupongit kaasojen ja bestmanien lahjoihin sekä huomenlahjaan.

kihla kovasti kaipaisi rodinointia :D

Nyt sormus saakin odottaa hääpäivää. Aika hyvin olen toistaiseksi saanut itseni hillittyä jokapäiväiseltä sormuksen ihailulta. 

Tämän tekstin myötä toivotan kaikille teille oikein rauhallista ja ihanaa joulunaikaa! Blogi hiljenee jouluksi, mutta instaan varmasti tulossa jouluisia fiiliksiä. 

-Elina 
TJ 170

6 kommenttia:

  1. Ihanan sormuksen löysit 😍 Joskus valmiit mallit yllättää. Hyvää joulunaikaa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ❤️ jep, oon kyllä erittäin onnellinen tästä löydöstä :)

      Poista
  2. Kaunis vihkisormus <3 omanikin kohdalla meinasi jo jossain vaiheessa tulla epätoivo kun en meinannut millään löytää sopivaa, mutta sitten se tulikin ihan yllättäen vastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊 onneksi sen kyllä tietää, mitä etsii, kun vaan se oikea osuu kohdalle :) niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin 😄

      Poista
  3. Ompa kaunis, ihanan sormuksen olet löytänyt! <3 Meidän on tarkoitus mennä huomenna käymään korukaupoilla, toivottavasti kotiuttamassa minun vihkisormukseni!

    VastaaPoista