keskiviikko 29. toukokuuta 2019

polttaripäivä!

Pienenä mileenpalautuksena täältä voi käydä lukemassa, millaisia polttareita toivoin.

Mun polttarit alkoi lauantaina 23.5. ysin jälkeen sillä, kun sain sosiaaliseen mediaan spämmikuvia polttarivieraista mun kasvoista tehty maski päällä.

tällä tyylillä x11
Tämän jälkeen tila-auto sekä henkilöauto saapuivat noutamaan mua meidän porukoilta.
Tähän väliin siis huomiona, että olin aika varma mun polttareiden olevan juurikin tänä viikonloppuna, koska aika oli käymässä vähiin. Toisena huomiona on, että meillä ei todellakaan ollut mitään ajatusta mennä kyseisänä viikonloppuna mun porukoille. Vaan Mauri ilmoitti asiasta mulle edellisenä iltana töistä tuleessaan. Tämä siis herätti mun epäilystä entisestään, koska mitään fiksua painostavaa syytä tähän ei ollut. Joten sinällään tämä "kaappaus" ei tullut yllätyksenä.

retkikunta valmiina!

Määränpäänämme oli Merikarvia ja siellä pieni melontareissu osittain koskisissakin paikoissa.
Avoimin mielin, mutta pieni pelko päällä lähdettiin kanoottireissulle, joka osoittautuikin ihanan rentouttavaksi touhuksi. Matkaa myös edesauttoi pieni terve kisailumeininki hyvällä porukalla. Myös toisen kaason ihastuttava "Kanootin kapean vesille työnsin. Seuraa nyt majavaa vaeltavaa." - laulu kohotti tunnelmaa.

lautassa


Lauantain sää ei ollut mikään ihanteellinen, mutta onneksi aamun vesisade oli väistynyt ennen kanoottireissua. 
Melonnan jälkeen suuntana oli Kankaanpää ja maittava annos lasagnea. NAM! My favorite!

sain kirjeitse aina tietoa seuraavista tapahtumista
 Ruuan jälkeen siirryimme Kankaanpään Stage Bar - Karaokeen, jossa meille oli varattu pieni drinkkikoulu. Meikäläinen sai tehdä ensimmäisen taidonnäytteen. Itsekehuna täytyy sanoa, että mun Sex on the Beach onnistui aika mainiosti! Toisena drinkkinä tein Morning Mistin, josta tais tulla mulle toinen lempparidrinkki.


drinkkilista


Drinkkien teon lomassa käytiin pieni kisailu siitä, kuka polttarittarista tietää morsiammen parhaiten. Oheistoimintana vetäisin Ellinooran Carrien karaokessa, sekä tottakai kattottiin vähän lätkää.

Morning Mist
 Tämän jälkeen lähdettiin ttas kruisailemaan takaisin Marikarvialle päin. Matkalla tehtiin random pysähdys yhdellä p-paikalla. Vuorossa oli joukkuekisa. Tämä tuli hyvään kohtaan, sillä kaikki olivat hieman väsähtäneitä ruuan ja drinkkien jälkeen.
Meidät jaettiin kolmeen ja joukkueviestinä tehtävämme oli saada dipattua tamppooni pulloon, turvottaa tamppooni pullossa olevalla vedellä ja kuljettaa pullo joukkueen seuraavalle jäsenelle. Ei mikään helpoin tehtävä tuulella.


Pyllistelevät naiset oli varmasti ohikulkijoille ihmetyksen aihe.


Saavuimme takaisin Merikarvialle ja tällä kertaa Mericampingille, josta meille oli varattu saunat. Oli siis morsiussaunan aika. Mut istutettiin havujen (ettei unohdu elämän kivikkoisuus) sekä kuuman kolikon (tuo vaurautta) päälle. Tämän lisäksi selkään hierottiin aimo annos suolaa, ettei vanha suoja enää alkaisi janottaa. Lopuksi vielä vaippa päähän hedelmällisyyden takaamiseksi. Siinä sitten muutamat löylyt heiteltiin, kunnes kävin vielä viskaamassa eksäni mereen. Yhteensä saunottiin noin tunnin verran, ja hulluimmat kävivat uimassa asti. Musta on tullut niin nössykkä vanhemmiten, että en uskaltanut kastaa kuin nilkkaan asti.

Saunan jälkeen muutama tyyppi joutui lähtemään, mutta meidän muiden ilta jatkui Porissa. Sieltä oli vuokrattu keskustan taajamasta meille omakotitalo. Ilta oli selkeästi jatkumassa viihteelle. Vaimokokeeni ei kuitenkaan ollut päättynyt talolle saapumiseen, toisin kuin luulin. Vaan keskustaan jalkautuessamme sain LAST CHALLENGE -kuoren.

Mun tehtävänä oli selfiebingo. Eikä riittänyt yksi, vaan täytyi olla kaksi bingoa. Selfiebingon oikean viihdearvon saamiseen olis tarvittu kyllä enemmän kulkijoita Porin keskustassa. Uskon, että sää vaikutti ihmisten vähyyteen. Sain kuitenkin, ehkä jopa pienellä vilunkipelillä, kaksi bingoa, joten pääsimme siirtymään baariin.

Meille oli varattu pöytä Heidis bier barista, joka on After-Ski baariketju, jossa mm. pöydillä tanssiminen on sallittua. Oli siis aivan mahtava baarivalinta! Polttarikirjeen saadessa baarivaatteet sanan kohdalla huokaisin syvään, sillä mikään perus Ilona ei välttämättä olis rankan päivän jälkeen jaksanut innostaa. Ainoana miinuksena paikalle antaisin sen, ettei siellä oikein voinut jutella, kun musiikki soi niin kovalla. Musiikista kuitenkin myös plussaa, koska soi tosi kivoja nostalgisiakin biisejä!

Ruohonjuuritasolla
Loppukateettina sanottakoon, että oon tässä elämänvaiheessa saanut todeta, että mulla on aivan mahtavia ystäviä! Kuinka onnekas ihminen voikaan olla, kun on haalinut niin sopivan hulluja ihmisiä ympärilleen. Plus suuri kiitos kaasoille vaivannäöstä, joskus kenties toisin päin. ;)

-Elina
TJ10

2 kommenttia:

  1. Tuo melontareissu kuulostaa hauskalta :D Kiva, että sullakin oli mieleiset polttarit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis melonta oli kyllä niin kivaa, että suosittelen testaamaan! 😊

      Poista