tiistai 30. lokakuuta 2018

hurahtaminen elämäntapamuutokseen

"Annoin pikkusormen se vei koko käden." Siltä musta tuntuu tällä hetkellä tämän elämäntaparemontin kanssa. Alkuperäinen idea oli vain pieni kiinteytyminen, joka tuntuu nyt vaihtuneen päämäärätietoisempaan projektiin.

Mulle terveellinen ruoka on ollut aina tärkeää ja oonkin enemmän kotiruoan rakastaja kuin grillijonossa notkuja. Toki edelleen löytyy multa pahe ja se on makea, etenkin suklaa ja jäätelö. Mutta oon ottanut tavaksi, että harkuttelu on sallittua kohtuudella viikonloppuisin, jos tekee mieli.

Yleisesti ottaen oon sitä mieltä, että kaikki lähtee ruokavaliosta. Niinkuin instagram seuraajat tietävätkin, sain ruokavalion joka tulee mun laihtumista ja liikuntaa. Uuden ruokaohjelman myötä sain enemmän varmuutta siihen, kuinka kannattaa syödä. Samalla myös yllätyin, kuinka hyvällä pohjalla mun syöminen on ollutkin. Suurimpana yllätyksenä tuli hiilarien määrä, jonka oon aiemmin pitänyt aika minimissä. On kyllä todettava, että hyvällä suhteella kaikkea jaksaa paljon paremmin. Hyvin normaali ruoka-annos lounaalla tällä hetkellä mulla on esimerkiksi 3 keskikokoista perunaa, 100g lohta ja siihen aimo annos salaattia. Illallisella proteinin (eli tässä esimerkissä kalan) annoskoko puolittuu. Mutta ruokajuttuja päivittelen enemmän instagramin, joten kannattaa olla siellä kuulolla jos kiinnostaa.

Liikunta on mulle sellainen stressin purkukeino. Jotku on stressisyöjiä, mutta mä oon stressiliikkuja. Mikään ei tunnu paremmalta, kuin kunnon hien puskeminen salilla kun ottaa pattiin.
Tällä hetkellä pyrinkin tekemään 3-5 treeniä viikkoon. Näistä yksi on kävelylenkki ja yksi HIIT-treeni, esim spinning. Ja näiden lisäksi perus lihaskuntoa, kuten saliharjoittelua ja Bodypumppi, johon olen aivan rakastunut. Kaiken kruunaa ihana kehoa huoltava Bodybalance, jossa yhdistellään mm. Joogaa ja Pilatesta. Kaiken lisäksi saatan myös hyötyliikuntana polkaista töihin pyörällä.

Kunnianhimoisessa liikuntatavoitteessa, on kyllä osattava kuunnella omaa kroppaa ja jaksamisen tilaa. Esimerkiksi viime viikolla huomasin, olevani aivan poikki ja jätin suosiolla liikuntaa vähemmälle. Näin ollen kävin vaan kevyillä lenkeillä. Lenkkeily on itseasiassa yksi parhaista tavoista treffailla kavereita. Onneksi oon saanut Mauriinkin pienen liikuntainnostuksen, joten sunnuntailenkit kahdestaan on aika parhautta! 💕

-Elina
TJ 220

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti