perjantai 21. syyskuuta 2018

pöytäkattauksen hahmottuminen

Kattaus alkoi muotoutua hyvin varhaisessa vaiheessa, ja visio onkin aika valmis. Pöytiin tulee valkoiset liinat, jotka saa vuokrattua juhlapaikalta pesulamaksun hintaan.
Ensimmäisenä keräilykohteena oli lasipurkit, joita tullaan koristelemaan eri tavalla. Pitsillä, vaaleanpunaisella nauhalla ja glitterillä. Glitteripurkit on ainoat, mitä ei ole vielä aloitettu koristelemaan.
Toisena selkeänä visiona tuli mustat kaitaliinat, joita en vielä ole ostanut/bongannut täydellisiä. Dunin paperikaitaliinoja olen vähän kaavaillut, mutta kankaiset olis kuitenkin paljon mukavammat. Mattamustaa kankaista kaitaliinaa on vaan vaikea löytää. Vinkkejä otetaan siis vastaan!


Sen jälkeen jäikin enää paikkakorttien ja pöytänumeroiden pohdinta. Edelleenkään en tykkää mistään ylimääräisistä lippulappusista pöydissä, joten unelma tilanne, olis saada integroitua nämä jonkun asian yhteyteen.

Pöytänumerot ajattelin aluksi ratkaista kynttilöihin painetuilla numeroilla. Mutta koska tarkoituksena on käyttää koristeltuja purkkeja, niin en toisatiseksi ole keksinyt muuta keinoa kuin asettaa kynttilä nurinpäin olevalle purkille. Se tapa ei kuitenkaan kuulosta mitenkään paloturvalliselta vaihtoehdolta. Joten pöytänumerot on edelleen pienenä kysymysmerkkinä. Niistäkin vinkkejä otetaan vastaan. :) 

kuva
Vision "paikkakortteihin" ilmeistyi mun päähän jotenkin aivan tyhjästä. Täytyy vaan varmistaa, että häihin tulevat servetit on tarpeeksi paksua materiaalia. Nämä häätapaamisessa käytetyt servetit oli aika ohuet ja siististi kirjoitaminnen oli vaikeaa.


Servetin taitteluakin jo mietin ja ehkä tällä hetkellä olen "niina -tyylin" kannalla.


-Elina
TJ 260

2 kommenttia:

  1. Hmm, mitenköhän selittäisin ideani pöytänumeroihin... Yritän kummiskin :D eli jos spraymaalaisit lasipurkit niin ennen maalausta taiteisilit teipillä niihin numerot. Ja sit kun maali on kuivunu, poistat teipit purkeista, eli numero jää ilman maalia. Sit jos laittaa purkkiin vielä kynttilän niin numero loistais siitä esiin vielä paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkin nähnyt tällä tyylillä koristeltuja purkkeja Pinterestistä, ei ollenkaan paha idea! 😊

      Poista