keskiviikko 5. syyskuuta 2018

neljä vuotta yhdessä

Neljä vuotta yhteistä taivalta takana. Siihen mahtuu niin iloa kuin suruakin, mutta jokaisena päivänä oon ollut onnellinen. On ihanaa, kun on tavannut ihmisen, jonka kanssa elämä on suhteellisen mutkatonta. Tottakai tulee päiviä, kun ollaan väsyneitä ja stressaantuneita, mutta parasta on päästä päivän päätteksi toisen viereen nukkumaan.

Itse oon selkeästi meistä se huonompi ilmaisemaan tunteita ja teenkin sen mieluummin musiikin ja lyriikoiden kautta.

Pidän Haloo Helsinkiä "meidän bändinä". Kesällä 2014 ennen kuin tapasimme oli juuri tullut Haloo Helsingin uusi sinkku Beibi. Tarttuvan biitin ansiosta siitä tuli nopeesti mun lemppari ja villin kesän jälkeen lausahdus "Jos sä saat mut kiinni, ei oo takas paluuta" tuntui loksahtavan Maurin kohdalla.

Yksi teksti on kuitenkin ylitse muiden ja sopii meidän juttuun paremmin kuin mikään muu. Korostin vielä parit aina kyyneleet silmiin nostattavat lauseet.

Haloo Helsinki - Rakasta mua nyt

"Tänään mä päätin
että mä aion
sun viereen rauhoittua
mun sydän on hauras ja levoton aina
mut ajattelen vaan sua
ja kauttas vihdoin huomasin
kaiken ei tarvitse olla huonommin
toit takas sen valon jota ennen sua peittelin

jos sä saat mut vaan nauramaan
niin mun on helppo sut unohtaa
mutta jos sä näät kun itkemään jään niin tiedät et saatan sua rakastaa
ota musta kii kun mä kaadun
mutta päästä irti kun maadun
rakasta mua nyt oon pysähtynyt ja syttynyt uudestaan palamaan
oo siinä vaan

rikottu sielu tietää sen tunteen
kuinka rakkaus turhauttaa
ja silti päätyy aina siihen vaik koettais yrittää harhauttaa
mut sä et lähteny oo vaikka mä
osaan raivota ja pelätä
vaikka toinen ihan yhtä hauras olet sä

jos sä saat mut vaan nauramaan
niin mun on helppo sut unohtaa
mutta jos sä näät kun itkemään jään niin tiedät et saatan sua rakastaa
ota musta kii kun mä kaadun
mutta päästä irti kun maadun
rakasta mua nyt oon pysähtynyt ja syttynyt uudestaan palamaan
oo siinä vaan" ♥



-Elina
TJ 275

6 kommenttia:

  1. Ihanaa, paljon onnea vuosipäivänä! <3 Tuo Haloo Helsingin biisi on kyllä ihana, itsekin kuunnellut sitä monesti kyyneleet silmissä. <3

    VastaaPoista
  2. Ihana kirjoitus, onnea teille! Mulla on muuten vähän sama noiden biisin sanojen kanssa. Tuntuu että niiden kautta on helpompi ilmaista tunteita ja fiiliksiä ihan ylipäänsäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja jep, musiikista saa kyllä paljon iloa päivään 😍

      Poista