torstai 10. tammikuuta 2019

jos aloittaisin hääsuunnittelun nyt

Koska aikaa häihin on enää 5 kk, on välillä hyvä ajatella muuta, kuin tekemättä olevia asioita. Niinpä tänään palataan takaisin aikaan, kun häät vielä olivat kaukainen tavoite. Eli millaiset häät järjestäisin, jos nyt aloittaisin suunnittelun?

Lähiaikoina olen ihastunut ideaan, miten vihkiminen ja sen jälkeinen ruokailu tapahtuisi vain perhepiirissä. Täämän jälkeen häät jatkuisivat iltajuhlana sukulaisten ja ystävien kesken.


Näin ollen emme tarjoaisi vieraille kuin jotain pientä suolaista purtavaa ja tottakai kakkua. Hääpukeutuminen sekä meillä että vierailla olisi vielä vapaampaa kuin nyt, ja vietettäisiin 100 % lapsettomat häät.

Toinen vaihtoehto meidän häillemme olisi viettää ne jossain hotellissa. Ne puolestaan olisivat hillitymmät ja hienostuneet. Juhlien ajankohtakin olisi varmasti talvella ja pukukoodina musta puku. Toki menisi aikansa, että saisin Maurin houkuteltua järjestämään niin fiinejä häitä. Joten ehkä tämä vaihtoehto olisi haudattava unelmakoriin.

Kaiken kaikkiaan odotan innolla meidän tulevia häitä, koska toivon vieraisen viihtyvän niissä. Välillä vaan on pakko päästä vähän haaveilemaan, koska kaikki alkaa tuntua vähän liian todelliselta. Liekö tämä sitä paniikin alkua?

PS. Kiitos kaikille blogilleni äänensä antaneille vuoden 2019 hääblogiäänestyksessä! Blogi ei päässyt 10 eniten ääniä saaneen joukkoon, mutta jo finaaliin pääsy oli ihana piristys. ♥ Joka tapauksessa lähden kaason kanssa Love Me Do:hon viikon kuluttua sunnuntaina jännittämään blogikollegojen puolesta.

-Elina
TJ148

4 kommenttia:

  1. Kiva, että nähdään ensi viikon sunnuntaina! :)

    VastaaPoista
  2. Itse olen miettinyt, että jos järjestäisimme pienemmät häät niin ne olisivat aika varmasti jossakin ulkomailla. Vielä ei kuitenkaan ole tullut mitään "tämän ehkä tekisinkin toisin"- fiilistä, vaikka aikaa olisi enemmän.

    Toivottavasti nähdään ensi viikolla messuilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, ei oikeastaan mullekaan ole vielä tullut mitään katumusta. Mutta kyllä tässä sen verran on tavallaan elämäntilanne muuttunut parissa vuodessa, että erilaiset häät tulisi järjestettyä, jos nyt aloittaisi 😊

      Toivottavasti sunnuntaina törmäillään :)

      Poista