lauantai 28. huhtikuuta 2018

rakennusinsinööri hääbloggaajana

Vielä olisi yksi kirjoitus hääblogipäivästä tulossa, mutta tähän väliin ajattelin tulla vaan höpöttelemään välillä aivan muuta asiaa.

Aika vähän oon blogin taustaa avannutkaan tänne lukijoille. Mun blogihistoria alkoi vuonna 2013, kun aloin kirjoittaa Misery Business -blogia, jossa pääasiassa jaoin omaa elämää sekä pohdintoja parisuhteesta. Nyttemmin alkuperäinen blogi on jäänyt vähän tämän hääblogin jalkoihin. Tästä siis juontaa juurensa tämän hääblogin nimi. Koen edelleen, että elämä heittää eteen välillä "kurjuuden bisneksiä" ja mikä ettei niitä häiden järjestelyssä ilmenisi. Toisaaltaan Misery Business on myös Paramoren biisi, josta itse saan edelleen armottoman energiabuustin.


Mitä sitten mun ammattiin, eli rakennusinsinööriyteen, tulee, on asia erikseen. Kuten jo aiemmin oon maininnut, niin oon isin tyttö. Vaikka isä ei rakennusalalla olekkaan, on kotona kaikki remontit ja uudet rakennukset tehty itse. Muita haaveammatteja mulla oli mm. musiikinopettaja ja ensihoitaja. Loppujen lopuksi päädyin rakennusalalle, koska en oo ollu ikinä mikään perustyttö.

Miehinen ala ei kuitenkaan kerro kaikkea mun sielunelämästä. Korkkarit ja kimmeltävä on ollut mun rakkauden kohteita jo pitkään. Lukiossa mut saatto bongata usein hameessa ja korkkareissa. Myös meidän häistä löytyvä vaaleanpuneinen on mun yks lemppariväreistä. Eikä saa unohtaa kiinnostusta meikkeihin ja meikkaamiseen.


Toivon hääblogini tuovan kaikille pienen palan positiivisuutta ja realismia. Näitä kahta yhdistelemällä päästään elämäs semmoseen hyvään balanssiin. :) 

-Elina
Kuvat Pixabay
P. S. Terkkuja Kroatiasta! 

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla lisää sinusta ja taustoista tämän blogin takana :) Hääblogit ovat helposti sellaista unelmien makuista hehkutusta ja haaveilua mikä on toki ihanaa, mutta pieni pala realismiakaan tässä ”blogiskenessä” ei ole yhtään haitalsi :) Itse ainakin aion rehellisesti kertoa myös hääsuunnittelun mahdolliset ärsytykset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) itsellekin tärkeää, että asiat kerrotaan täysin niinkuin ne on, eikä kaunistella ja jaeta vaan kermaa kakun päältä :D

      Poista