sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Hääblogipäivä

Eilen 21.4.2018 vietettiin ihka ensimmäistä hääblogipäivää Helsingissä. Jotain keltaista -blogin ihanan Iiran ideasta se kaikki lähti. Saimmekin upeat yhteistyökumppanit, joiden avulla päivästä tuli ikimuistoinen. Suuri kiitos vielä kerran Iiralle homman hyvästä järjestämisestä!
Tässä ihan vaan pintaraapaisu päivään ja tulevissa postauksissa perehdytään eri osa-alueisiin vähän syvemmin.

Itsellä ei ollut suurempia odotuksia päivän suhteen. Ensimmäinen aktiviteetti oli HiMO Clubilla Twerkkauksen merkeissä opettajanamme pirteä Emmi. Itse lähdin sinne ihan avoimin mielin, sillä oon käyny tanssipainotteisilla tunneilla täälläkin salilla.

Hikisen tunnin jälkeen lähdettiin suunnistamaan hotellille Tanjan kanssa. Mitä tapahtuu, kun kaksi ulkopaikkakuntalaista suunnistaa Helsingissä, minä kartturina ja vielä vähän sekoileva google maps? Noh, aluksi tehtiin semmonen pieni ylimääränen lenkki, jonka jälkeen todettiin, että oltiin suunnistettu väärälle hotellille. Eipä tullut mieleen, että Radisson Bluta olisi Helsingissä useampia. Onneksi Tanja oli parempi kartturi ja päädyimme oikeaan paikkaa, eli Radisson Blu Plazalle.

Hotellin sisältä aukeni aivan upea, tunnelmallinen, historiaa huokuva tila, jota jokainen ihasteli. 

kuva: Valoisia kuvia
Radisson Blu Plazan henkilökunta oli loihtinut meille aivan upen kattauksen ja suussasulavat ruuat. Jokainen olikin varmasti nälissään pienen liikunnallisen aamun jälkeen.

kuva: Valoisia kuvia

Ruokapöydän kruunasi Kakku Helmin loihtima näyttävä kakku. Itse en aikaisemmin ollut maistanutkaan tällaista "kunnon" kreemikakkua, täytteenä myös marjoja. Hyvin maistui.

kuva: Valoisia kuvia
 Ruuan ja pikaisen kuulumiskierroksen jälkeen oli aika aktiviteeteille. Glitternisti loi meille loistetta kasvoille haluamillamme väreillä. Toisaalla TS-salongilta Sini ja Tanja loihti upeita pikakampauksia ikään kuin hääkampauksia silmällä pitäen. Askarellilta saimme läjäpäin askartelutarvikkeita, joilla pääsimme hääaskarteluiden makuun.


kuva: Valoisia kuvia



Kuten yleensä blogimiiteissä, saimme tälläkin kertaa goodie bagit. Suuri kiitos Mennään naimisiin ja Paula, joka oli suurimman osan kassin sisällöstä saanut kasaan sekä antoi hauskat stressisuklaat. Värikäs pussukka ja sen sisältämät hiustuotteet (jotka tulee tarpeeseen loppuviikon Kroatian reissulla)  ovat Amikalta, alekoodi tuhkimotarina shopiinMake up Storelta luomiväri, sukkanauha Niinatarelta lisäksi Sara oli saanut Kiddexiltä kaikille Wedding Cardsit.


Suuri kiitos kuuluu päivämme kuvanneelle Valoisia kuvia Ilonalle ja Astalle, jotka iloisina persoonina saivat meistä esiin valokuviin parhaat puolemme. 

kuva: Valoisia kuvia
Viimeisenä, muttei vähäisenä isoin kiitos blogikollegoille, joiden kanssa ilta jatkui vielä hotellin aulabaarissa. Juttua olisi piisannut vaikka yömyöhälle, mutta varaamani hotellihuoneen pehmoinen peti veti puoleensa.

-Elina
Kiitos ihanille <3
Anniina - Something Gold
Tanja - Always Yours
Anna - Bride and CO.
Essi - Häämimmit
Krista - Kristallihäät
Hanna - Tyttö tahtoo


4 kommenttia:

  1. <3 Oli kyllä vaan niin hauskaa! Hauska tuo pieni eksyminen, kun melkein kaikki taisivat käydä hakemassa vauhtia joltakin toiselta Radissonilta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, onneksi melkein kaikki oli vähä eksyksis, niin ei tarvinnu meitä vaan odottaa :D

      Poista
  2. Mekin mentiin väärälle hotellille ja minä vielä tiesin että se ei ole the oikea, mutta ajattelin että kyllä muut tietävät paremmin mitä kautta mennään xD Ei siinä kai hirveän isoa ylimääräistä lenkkiä tullut. Twerk-tunnin jälkeen tosin tuntui piiiitkältä kävelyltä. xD
    Oli ihana päivä ja kiva tavata taas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mäkin kyllä olin jo aiemmin tutkinu, että hotelli olis rautatieaseman kupeessa, mutta eipä se enää siinä hetkessä ollu mieles :D näitä päiviä sais todellakin olla useemmin! :)

      Poista