Hääkirppiksiä ja Pinterestiä intohimoisesti selaavana, ajattelin listata pari häätrendiä, jotka ovat joko kuuminta hottia just nyt tai vasta kainosti nostamassa päätään.
kuva |
Monet trendeistä lähtevät jenkkilälstä ja rantautuvat Suomeen muutaman vuoden jäljessä. Yllä oleva kulta-navy yhdistelmä ei Suomessa yleinen näky ole, mutta selkeästi kummatkin käytössä yleistymässä.
kuva |
Muistan joskus 2000-luvun alussa kaikki kukkakaaret näyttivät halvoilta kyhäelmiltä ja huokuivat jotenkin mennyttä aikaa. Nyt kaaret ovat palanneet loisteliaina ja modernisoituina. Kaarien ohella myös kukkaseinät ovat nousemassa suosioon.
kuva |
Itsekin olen jollain tavalla ihastunut raikkaaseen vihreään ja se sopisi myös meidän alkukesän häihin teemaväriksi. Monet ovat myös tykästyneet murrettuun (eukalyptyksen) vihreään.
kuva |
Kakkutrendeissä vahvoilla on tällä hetkellä "valuvat kakut" eli dripping cake sekä jo pari vuotta esillä ollut naked cake. Me ei olla vielä oikeastaan kakkuista keskusteltu, mutta mikäli kakkubuffetti-idea toteutuu, tulee löytymään laidasta laitaan kaikkea trendeistä välittämättä.
kuva |
Viimeisenä ehkä yleisin ja toivottavasti kohta ohimenevä trendi, eli maalaisromanttisuus. Se on ollut jo nyt parisen vuotta aika suosittu ja tuntuu, että varsinkin tänä vuonna se on ihan räjähtänyt käsiin. Itse olen vähän kyllästynytkin jo selailemaan hääkirppareita, kun jokaisessa julkaisussa myydään samantyylisiä juuttihommeleita. Samasta asiasta ovat maninneet myös Jotain keltaista -blogin Iira sekä Meikkihullumorsian Emmi.
-Elina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti