sunnuntai 14. tammikuuta 2018

häämessut Wanha Satama ja hääblogimiitti

Eilen oli aivan fantastinen päivä. Pääsin osallistumaan Mennään naimisiin -häämessuille Helsinkiin Wanhaan Satamaan. Wanha Satama paikkana oli mielestäni lämminhenkinen sekä oikein sopiva paikka häämessuille. Meidän blogimiitti alkoi monipuolisella aamubrunssilla, jonka meille oli luonut Theron Catering.






Kun olimme saaneet syödyksi ja jutusteltua kanssabloggaajien kanssa, oli meille järjestetyn spesiaaliohjelman aika. Kaksi nuorta suomalaista suunnittelijaa Ira Atelje Herasta ja Kata Ilmatar Corsetry & Couturesta saapuivat kertomaan meille millaista on mittatilauspuvun suunnittelu, lähiaikojen hääpukutrendit sekä jakoivat vinkkejä puvun korjausten tekoon ja kertoivat vähän korsettien käytöstä. Etenkin korsettiasiasiasta juttua tulossa myöhemmin. ;)


Pukusuunnittelupläjäyksen jälkeen siirryimme katsomaan häämuotinäytöstä. Kuvasaldoa selaillessa huomasin, että pääasiassa olin kuvannu niitä mekkoja, joihin itte olisin kuvitellu pukeutuvani. Koska messuilta lähdin hakemaan pääasiassa mekkoinspiraatioita, ainakin häämuotinäytöksen perusteella oma mielikuvani omasta mekostani vaan vahvistui.





mukavan pirteä oranssi, etenkin kengät

Muotinäytöksen jälkeen saimme omaa aikaa kierrellä messuilla. Alla muutamat inspiraatiokuvat.



Woobsin puiset asusteet olivat kiinnostavia. Itse tykästyin näihin miesten rannekelloihin

Lopuksi vielä pieni katsaus, mitä Mennään naimisiin goodiebagista paljastui.
Kolme uusinta numero Mennään naimisiin lehdestä sekä Häitä päin Opas häiden suunnitteluun -kirja
Sinelliltä pussukoita ja puinen kyltti sekä inspiraatiokuvaston.
Kuohuvaa, suunnitteluvihko Suomalaisesta kirjakaupasta sekä Make up Storen meikkejä. Meikeistä oma postaus tulossa myöhemmin ;)
Näiltä häämessuilta käteen jäi itselle rutkasti ideoita omaan häämekkoon, joten omalta osalta sain sen mitä lähdin hakemaan. Kultasepän liikkeet olivat myös hyvin edustettuina, joten kuulemani mukaan monet ovat löytäneet oman vihkisormuksensa näiltä messuilta.

Kiitos Mennään naimisiin, etenkin meidän päivän emännille Filosofin morsian Jonnalle ja Cutting the Cake Together Sannille. Suuri kiitos myös mukana olleille hääbloggaajille Adieu Mademoiselle, Bonjour MadameEnsinäkemältäMutsi HoitaaBride and CO.Dioriina menee naimisiinHäämimmitKristallihäätSometing GoldIda's daydream ja Jotain keltaista.

-Elina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti