tiistai 2. tammikuuta 2018

häädieettipäivitys

Niin vaan se pyörähti vuosi 2018 käyntiin. Tänä vuonna lupasin itselleni suunnata päättäväisesti kohti morsiuskuntoa. Joulukuun alussa vaihdoin salijäsenyyden Seinäjoen LadyLinelle. Vaihtoon oli itseasiassa kaksi syytä a) monipuolinen ryhmäliikunta ja b) mun kummien tytär toimii siä Personal Trainerina.

Tavoitteena on liikkua säännöllisesti, monipuolisesti ja tottakai vältellä herkkuja.
Ryhmäliikunnan ohella mulla on tehokas koko kehon treenaava saliohjelma, jonka oon ajatellu suorittaa kerran viikossa. Näiden lisäksi olis tärkeetä käydä vielä lenkillä vähintään kerran viikossa. Pomokin heitti kaikille firman työntekijöille haasteen, että jokaisesta kävellystä/juossusta kilometristä saa 0,10€. Ja jos liikkuu enemmän kuin itse pääjehu, on palkkio vieläkin suurempi. Tässäpä siis motivaatiota kerrakseen. 


 Syömisen kanssa oon päätyny ratkaisuun, että suunnittelen ruuat jo päivää etukäteen. Aamupalaksi joko puuroa, ruisleipää tai rahkaa. Lounaalla haukkaan jotain kasvispainotteista. Ja illallisella sitten enemmän kotiruokapainotteista. Välipalahedelmiä ja runsasta veden juontia unohtamatta. 


Ruokailujen lisäksi haluan pitää kirjaa, että saisin nukuttua 8h joka yö.


Liikunta on kyllä ihmeellinen asia. Se virkistää ja antaa puhtia piiskata itteensä parempiin tuloksiin.

-Elina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti