sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

toimelias viikonloppu

Pahoittelut parin viikon hiljaisuudesta. Täytyy sanoa, että parin viikon blogitauko teki aika hyvää ja nyt tuntuu olevat hyvä flow viedä viimeiset pari kuukautta häiden osalta purkkiin.

Käytiin sopimassa kukat Niemisen puutarhalla. Mietittiin kauan aikaa hankimmeko kukat juhlakukat.fin kautta, joka hauskana faktana on itseasiassa Kauhajokinen yritys. Mutta päätimme kuitenkin tukea puutarhaa. Fliristin kanssa tapaaminen sovitaan myöhemmin huhti-toukokuulle, sillä hän ei ollut lauantaina töissä. Valitsemamme kukat kuitenkin ovat saatavilla juuri meidän häiden aikaan.

Tein lisäksi pienen testiyhdistelmän meidän kattauksesta, kaikkine elementteineen ilman kynttilöitä ja kukkia sekä lautasliinoja.
Monen pähkäilyn päätteeksi päädyin ostamaan meille kaitaliinoiksi Jukka Rintalan viukakuosiset paperiliinat. Näin kaikki yhdistettynä lopputulos on vähän villi, asettelua täytyy hieman miettiä. Pätkitäänkö esimerkiksi kaitaliina pienemmiksi pätkiksi tai ripotellaanko purkit pitkin pöytää. Toisaalta tällainen kuviollinen kaitaliina tekee sen, ettei purkkeja tarvitse olla niin montaa per pöytä.


Tänään kävimme meidän keittiöhenkilön kanssa juhlapaikalla vähän tutkailemassa ja pohtimassa menun lopullista muotoa. Asiat siis selkiytyy ja häät lähestyy. Ens viikonloppukin on aika häätäyteinen, mukavaa pientä parisuhdeaikaa tiedossa.

-Elina
TJ 68

maanantai 11. maaliskuuta 2019

hääkutsut ja -info

Vihdoin tämä päivä koittaa, että voin esitellä meidän kutsut ja muut niiden oheishärpäkkeet. Tiedossa siis pitkä teksti.

Kirjekuorten koristelusta kerroin jo aiemmin täällä ja sellaiseksi ne jäivätkin, sillä suoraa sanottuna laiskuus iski.

Itse kutsun suunnittelin pääpiirteittäin Canvalla. Ihan aluksi oli tarkoitus, että olisin tulostuttanut kutsut jossain painotalossa. Lopuksi keksin yhdistää kutsuun mustan taustan, niin koin perus tulostamisen helpommaksi. Apua tulosteen oikeaan kokoon saamiseen sain ihanalta kaveriltani, joka on koulutukseltaan graafinen suunnittelija. 

Lopputulos on ehkä hieman kotikutoinen, eikä Maurinkaan liimausjälki (sori hani) ole mitenkään kehuttava. Mutta nämä on muuten kyllä meidän näköiset, joten pakko olla tyytyväinen. Hauskana yksityiskohtana idean tuohon Pikku Myyn lausahdukseen on ollut mielessäni todella kauan. Inspiraation siihen olen saanut jostain kauan aikaa sitten lukemastani hääblogista. Toivottavasti minunkin kirjoituksista jää jollekin yhtä hauskoja ideoita.


Hääinfon ulkomuotoon olen todella tyytyväinen, sekin on askarreltu Canvan avulla.

Infon alussa on kirkon ja juhlapaikan osoitteet, sekä pieni toivomus, että siirtyminen kirkolta juhlapaikalle olisi ripeä.

Ilmoittautuminen ja kutsutut otsikon alla kerroimme, kuinka laajan ystävä ja sukulaispiirin vuoksi toivomme häihimme osallistuvan vain kirjekuoressa mainitut henkilöt. Viimeinen ilmoittautuminen on asetettu huhtikuun viimeiselle päivälle. 

Muistamiset kohdassa toivotimme kaikki viettämään mukavaa juhlaa ilman sitoomusta lahjaan. Mikäli on tahtovainen jotenkin meitä muistaa, suosittelimme sen tekemään avustuksena rakennusprojektiin joko rahana tai lahjakortein. Toisaalta en myöskään täysin pahastu, jos joku on löytänyt meille täydellisesti sopivan aineellisen lahjan.

Infossa kerroimme myös eri mahdollisuuksista majoittautua, sillä suurin osa vieraista saapuu kauempaa.

Lopuksi oli muuta huomioitavaa. Kerroimme pyrkivämme rentoon juhlaan ja toivoimme kaikkien pukautuvan sillä tavalla. Meidän häissä ei ole pukupakkoa, mutta pukeutuminen on pakollista. Mainitsimme myös, että päiväämme tulee ikuistamaan valokuvaaja sekä videokuvaaja. Näin ollen suosittelimme jättämään omat kuvausvälineet kotiin ja nauttimaan juhlista täysin rinnoin.

 
Lopuksi maininta postimerkeistä. Päädyin ostaman Suomen luonto merkkejä, joita löytyy 100 kpl paketissa. Harmi, ettei pelkkiä noita joutsenmerkkejä saa yksikseen, sillä ne olisivat olleet ihanat.


-Elina
TJ 88

perjantai 8. maaliskuuta 2019

kolme kuukautta häihin

Näin jälkiviisaana on hyvä sanoa, että kaikista ihanteellisinta ei ole lähteä rakennusprojektiin hääprojektin ollessa vielä kesken. Jotain hyvää kuitenkin kahden vuoden suunnittelusta on ollut, sillä tuskin muuten oltaisiin häiden suhteen näin hyvällä mallilla.

Kolme kuukautta kuulostaa samalla kauhean kaukaiselta, mutta kuitekin pelottava läheiseltä. On siis oikeasti aika kääntää katse niihin häiden "pienempiin" juttuihin. Mitä siis kolmessa kuukaudessa tulisi vielä tapahtua?

Kukat

Kun tiedät mitä haluat, mutta et ole varma mistä ne on järkevin hankkia. Kukat ovat muutenkin meidän pihistyslistalla, niin helpointa olisi hankea neilikkakimppuja perus marketista. Mun kimppu ja Maurin viehe taas tullaan kyllä ottamaan jonkun ammattilaisn tekemänä.

Ikea reissu

Vaikka olenkin pyrkinyt hankkimaan kaiken kirppareilta, niin jotku jutut on vaan kannattavinta hakea ikeasta. 

Juomat

Näiden vuoksi täytyisi istua alas ja ajatella järkevästi mitä kannattaa hankkia ja mistä. Onko kuitenkaan järkevintä lähteä Viroon asti?

Ruuat

Tarkempaa suunnittelua määrien suhteen pitää vielä tehdä.

Kakut

Samoin kuin ruokien kanssa, nämä täytyy äidin kanssa miettiä loppuun asti.

Mekko

Mekkoasia konkretisoituu tulevina viikkoina, kunhan pääsen sovittamaan alustavaa mallikappaletta. Samalla päästään suunnittelemaan puvun yksityiskohdat ja sitten eikun häitä päin.

Kuvaustausta, tienvarsikyltit, vieraskirja, paperituotteet ja pöytänumerot

Ainoat oikeasti puuttuvat "pikkujutut". Me yritetään jostain ostaa käytetyt kyltit, jos vaan löytyy. Muita varten onkin tehtävä vielä pientä askartelua. Ja edelleen olen hämmentynyt, kun en vaan löydä just semmosta vieraskirjaa, mitä etsin. -syvä huokaus- 

Sulhasen puku

Tämä tullaan vuokraamaan, mutta emme vielä ole ottaneet yhteyttä vuokrapaikkaan. 

Morsiamen asusteet

Enää puuttuu joku kaulakoru ja häälaukku. Kummatkin ajattelin lainata sukulaiselta. 

Täytyy sanoa, että intensiiviset kolme kuukautta tiedossa.

-Elina
TJ91

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

minne ja milloin häämatkalle?

Aikomuksenamme oli lähteä häämatkalle vasta syksyllä, mutta taloprojektin vuoksi siirrämme sitä suosiolla. Ei kuitenkaan hätää, sillä on meillä pieni "prehäämatka" Juhannusfestareille Himokselle hyvällä porukalla.

Neljä vahvaa vaihtoehtoa meidän häämatkakohteeksi on valikoitunut seuraavanlaisiksi.

Kroatia - Makarska

Viime keväänä vietetyt pari päivää Kroatian Sibenikissä saivat aikaan pienen haaveen uudesta matkasta Kroatiaan. Makarska tuntuisi itselle ainakin sopivalta häämatkakohteelta siinä mielessä, että se sopii parhaiten pelkästään rannalla loikoilulle ja toistemme seurasta nauttimiseen. Samalla samoja aktiviteettejä siellä pääsee harrastamaan, kun muuallakin Kroatiassa.
kuva: Pixabay

 Ranska - Pariisi ja Nizza

Kukapa ei haluaisi rakkauden pääkaupunkiin Pariisiin häämatkalle? Meidän tapauksessa Ranskan matkalla saataisiin alkuviikko nauttia mun halajamasta kaupunkilomasta, sekä loppuviikko loikoiltaisiin Maurin toiveesta Nizzan auringon alla. Meillähän on melkein matkapaketti valmiina?
kuva: Pixabay

Alpit

Olis tosi siistiä päästä joko vaeltelemaan tai laskettelemaan näille. Myös ehdoton kiinnostusta lisäävä elementti on, että Keski-Euroopassa olisi helppo lähteä käväisemään monessakin eri maassa. Toki se matka vaatisi enemmän suunnittelua ja asioiden selvittelyä, kuin esimerkiksi perinteisempi rantaloma. Mutta ideana olis ihana kokea täysin erilaiset maisemat, mihin täällä aakeella laakeella Etelä-Pohjanmaalla on tottunut.
kuva: Pixabay


Suomi - Lappi

Loppujen lopuksi rentoutumiseen ei aina tarvita matkustamista kotimaan ulkopuolelle. Mä olen elämäni aikana viettänyt vaan pari lomaa Lapissa, vaikka mun vanhemmilla on tapana olla joka vuosi viikon verran lomalla esim. Levillä. Myös Mauri on viimeiset pari vuotta suunnannut viikoksi moottorikelkkailemaan kavereittensa kanssa lumisempiin maisemiin. Näin ollen meillä onkin suunnitelmana lähteä ensi vuonna ainakin Lappiin. 
kuva: Pixabay
Millaisilta muiden häämatkasuunnitelmat kuulostavat?

-Elina
TJ96