maanantai 12. maaliskuuta 2018

kolme askelta hääsäästöihin

Olen ehkä vähän yllättynyt, kuinka monelle ihmiselle hääsäästäminen tuntuu haasteelliselta. Mulle on oikeastaan pienestä pitäen opetettu, että pahan päivän varalle on hyvä jemmata sukan varteen.

Kahden työssäkäyvän taloudessa, on mielestäni todella helppo säästää rahaa. Etenkin kun mun opiskeluaikoinakin pärjättiin pitkälti vain Maurin palkalla.


Mitkä on sitten meidän metodit säästämiseen?

1. luovu turhasta ostelusta

Onko niitä irtokarkkeja pakko ostaa joka kerta, kun ne ovat tarjouksessa? Tai voisiko joka viinkonloppuisesta viinipullosta luopua? Olivat turhuudet sitten isoja tai pieniä mielihaluja, niin joka tapauksessa "pienistä puroista syntyy suuri joki".

2. vertaile hintoja

Aivan kuten hääjärjestelyissä kilpailutetaan palveluita, niin normielämässä voi vertailla hintoja. Useimmin isoissa marketeissa hinnat ovat alhaisemmat pikku kauppoihin verattuna. Esimerkiksi mulla on tapana tehdä viikon isoimmat ruokaostokset esim. Prismasta. Viikon varrella maitopurkkeja ja rahkoja haetaan tarpeen tullen lähikaupasta. Oon myös aika tarjoushaukka ja monesti valitsen viikon ruokatarpeet tarjousten perusteella. Myös pakastin on säästäjän kaveri, sillä sinne saa säilöttyä hyvin -30% tarralla olevia kanapaketteja. ;)

3. suunnittele ja sinnittele

Itse pidän kirjaa kuukauden tuloista ja menoista. Näin pystyn vähän vertailla, millä osaalueella olis petrattavaa. Ollaan myös viisi- ja kymmensenttisten hullu säästäjäpariskunta ja niitä löytyykin lähes kolmenkymmenen euron edestä. Harvalle yksittäinen viisisenttinen merkkaa mitään, mutta kun vaan jaksaa säästää, niin kyllä niistäkin summa syntyy. Joskus tulee vaikeita kuukausia, kun puolet kodinkoneista päättää lakata toimimasta yhtä aikaa. Silloin niistä viisisenttisistäkin saattaa olla hyötyä.


 Loppujen lopuksi säästäminen ei ole mitään rakettitiedettä. Enemmän se on laihdutuksen tapainen päämäärä, johon tarvitaan vaan omaa päättäväisyyttä.
Täytyy sanoa, että hääsäästöjen kanssa me ollaan jo voiton puolella. En olisi uskonut vuosi sitten, että ollaan näin hyviä säästämään.

-Elina

4 kommenttia:

  1. Hyvä teksti! :) Meillä myös melko samat perjaatteet, myös ulkona syömisestä tingimme ja ruokakaupastakaan ei ostella turhuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä niitä pikkujuttuja löytyy, joilla säästöjä saadaan aika vaivattomastikin aikaan :)

      Poista
  2. Täällä myös hyvin samantyyppiset tavat säästää! Tässä hääsäästämisen myötä on huomannut, että yllättävän pienillä toimintatavan muutoksilla sitä saa isojakin summia säästöön :) Toki koen meidät hyvin etuoikeutetuiksi kun taloudessa on tosiaan kaksi työssäkäyvää. Aika eri juttu jos toinen olisi opiskelija tai työtön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, meillä oikeastaan yksi prioriteetti oli, että häät pidetään sitten, kun olen päässyt koulun penkiltä pois ja ollut töissäkin oivan tovin :)

      Poista