keskiviikko 2. elokuuta 2017

mitä paljastaa hääblogissa

Kaikilla on eri syynsä kirjoittaa hääblogia. Osa kirjoittaa vain päästäkseen purkamaan omaa hääinnostusta, toiset taas saadakseen koottua yhteen kaikki ideansa häiden järjestelystä. Itse tykkään inspiroivista blogeista, joten toivon, että saan inspiraatioita jaettua myös teille lukijoilleni. Varmasti tulen monesti häidenkin jälkeen palaamaan blogin avulla kutkuttavaan suunnitteluaikaan, mutta pääasiassa haluan jakaa ideoita.

Monet ei halua paljastaa liikaa blogissa, ettei häät jää lukijavieraille täysin yllätyksettömiksi. Itse tulen jakamaan ainakin sneak peekeja monista asioista ennen häitä, mutta suurempia kokonaisuuksia tmv. en raaski ennen pääpäivää vilautella. Haluan kuitenkin, että asioista saa selkeän idean blogini avulla, jotta mietteistäni olisi hyötyä myös muille. 

Kaaso N tietojeni mukaan myös seurailee blogin kautta mun ajatuksia, niin onhan näin paljon helpompi pysyä kärryillä. ;)


-Elina

1 kommentti: