keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

hääpäivän aamu

Miesten hääpäivän aamu oli aika toiminnan täyteinen. Hääauton koristelu sekä kylttien vieminen tien varsille oli heidän tärkein tehtävänsä. Tämän lisäksi he kävivät noutamassa kukat Kimppukivaa -myymälästä ja heittämässä pöytiin tulevat neilikat juhlapaikalle.


Toimeliian aamun jälkeen Mauri pääsi parturiin noin klo. 10 ja tämän jälkeen hän riensi vielä suihkuun. Hääpäivänämme oli siis 25 asteen hautova lämpötila, joten pieni hiki vei Maurin suihkuun vielä parturinkin jälkeen. Tästä johtuen hänen hiuksensa ei ollut mitenkään laitetut hääpäivänä, mutta emme antaneet sen häiritä. 


Miehet olivat valmiita joskus puoli yhden aikaan ja siirtyivät tällöin odottamaan valokuvaustamme.

vielä viimeiset puunaukset
 Miesten toiminnan täyteisen aamun tilalla, pääsimme kaasojen kanssa aika rennosti. Kaaso M lähti kampaajalle ysiksi ja sillä aikaa kävimme kaaso N:n kanssa kaupassa. Haimme hieman ruokaa ja tottakai skumppaa. Täytyy sanoa, että meidän aamusta ei yhtä kattavasti ole kuvia, kuin miesten. Maurin bestman K oli aika hyvä paparatsi heille.

Kympin aikaan tehtiin kaasojen vaihto kampaajalla ja samalla lähdin kaaso M:n kyydillä heille. Siellä meitä odottikin jo ihana kampaajani Maiju (@hiuksetbymaiju) Seinäjoen Koriasta. Samalla kun Maiju kokosi kampaustani, aloitin meikin tekemisen. Aamupalan ohella ehdin tehdä hyvin jo meikkipohjani valmiiksi, joten enää silmät ja perus varjostukset, korostukset ja poskipuna puuttui. Meikistä ja kampauksesta sekä koko morsiamen lookista tulossa tekstiä myöhemmin.

Olin valmis meikin ja hiusten suhteen siinä ennen kahtatoista, jonka jälkeen nopeasti jotain ruokaa ja mekko päälle. Tässä vaiheessa saapui myös kaaso N, jolle kävi pieni mekon likaantumis katastrofi, kun hän sai jostain mustan tahran rintamukseensa. Tätä tahraa aloimme poistaa raivokkaasti ja heittelimme ilmoille parhaiksi kuulemiamme puhdistusvinkkejä. Onneksi pahin tahra saatiin poistettua ja päivä jatkui skumpalla sekä siirtymisellä potrettien kuvauspaikalle.

skumppa mukana kuvauksessa! kuva Maurin veljen naisystävä

-Elina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti