lauantai 1. huhtikuuta 2017

kukkia kukkia, mutta millaisia

Oon jollain tasolla multasormi tai ainaki äitin kans on tullu puutarhas kökittyä. Sitä kautta kukat on muodostunu mulle aika tärkeiksi, mutta silti ne on yksi asia josta ehdottomasti pihistetään meidän häissä. Nyt häitä suunnitelles oon jopa saamas ittelleni kukkakriisin. Valkoisista kukista mulle tulee aina vahvat hautajaisfiilikset, eli luultavasti tiedos on hempeän vaaleanpunaisia tai kaksivärisiä kukkia. Kaikki esittelyssä olevat kukat oon hyväksyttäny jo Maurilla ja  lopullinen päätös tehdään, sitte joskus, yhdes kukkakauppiaan avustuksella.


Kukat tulee olemaan yllä olevien kuvien tyylisesti koristelluissa lasipurkeissa. Tulppaaneja (eka kuva) ja Neilikoita (toka kuva) myydään ihan normaaleissa ruokakaupoissa, joten ne voisi jopa harkita hankkivansa sieltä. Toki tulppaanien saatavuus vähenee lähemmäs kesää mentäes, joten kesäkuun alussa niitä ei luultavasti enää saa. Neilikka on ollu kuitenki mun lemppareis ihan suunnittelun alusta asti.

Yllä olevas kuvassa on ideaa ehkä kimpun malliin, ilman nuota heiniä. Kukkina on käytetty Ruusua ja mun uudempaa ihastusta Freesiaa. Ruusut on nounou. En oo oikeen ikinä ollu niitten fani. Haluan myös jotain persoonallista enkä mennä perinteiden mukaaan.

Viimeisenä jollain tapaa ehkä tämän hetken lemppari, Hortensia. Yksinään näyttävä kukka ja toimisi varmasti täydellisesti pöytäkukkina. Kimpuis tämä ei kumminkaa tee muhun niin isoa vaikutusta. Ehkä siis pöytään tämmönen ja kimppuun jotain muuta kukkaa. 

Kuvat Pinterest.
-Elina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti